PT-treenipaketti
Ostamalla minkä tahansa PT-treenipaketin hyväksyt samalla seuraavat sopimusehdot:
Sopimusehdot
- Valmennuskerran peruuttaminen/siirtäminen tulee tehdä vähintään 24 tuntia ennen sovittua valmennuskertaa. Peruutus/siirto, joka tehdään alle 24 tuntia valmennuskerrasta veloitetaan täysi hinta, ja kyseinen tapaamiskerta katsotaan käytetyksi. Yhden tapaamisen saa siirtää maksimissaan kerran uuteen ajankohtaan.
- Asiakas sitoutuu noudattamaan ennalta sovittuja tapaamisaikoja.
- Sopimus on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle
- Sopimus on sitova. Kaupalla on 14 päivän peruutusoikeus ostopäivästä. Käytetyt valmennuskerrat veloitetaan.
- Maksamatta jääneestä maksusta lähetetään asiakkaalle maksumuistutus. Muistutusmaksu on 5 euroa. Toistuvan muistutuksen jälkeen valmentaja siirtää laskun perintään perintätoimistolle, jolloin asiakas vastaa sekä muistutus- että perintäkuluista.
- Valmennuskerrat ovat voimassa ostetun valmennuksen pituuden ajan.
- Mikäli asiakas ei käytä palveluita sopimuskauden aikana, palvelut katsotaan vanhentuneiksi eikä niitä hyvitetä asiakkaalle.
- Yhteydenpito valmentajan kanssa tulee hoitaa sähköpostin kautta, jos muusta ei sovita.
- Valmentaja vastaa siitä, että aineistot ovat sopimuksen mukaiset: valmentaja suunnittelee, valmistelee ja ohjaa siakasta sopimuksessa sovittujen raamien puitteissa.
- Valmentaja ei diagnosoi tai hoida sairautta.
- Asiakkaan tulee antaa valmentajalle riittävät tiedot tehtävän suorittamista varten ja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.
- Aikaansaadut tulokset ovat täysin riippuvaisia asiakkaan omasta toiminnasta, sen säännöllisyydestä, jatkuvuudesta ja johdonmukaisuudesta.
- Asiakas ottaa täyden vastuun omasta toiminnastaan.
- Asiakas on velvollinen maksamaan itse mahdolliset toimeksiantoon liittyvät kulut, kuten matkakulut, pysäköintikulut, lounaskulut ja tilavuokrakulut, tarvittaessa myös valmentajan osalta.
- Aineiston, menetelmien ja koulutusmateriaalien tekijänoikeus kuuluu valmentajalle. Asiakkaalla ei ole oikeutta jakaa tai myydä valmentajan hänelle tuottamaa materiaalia eteenpäin.
- Valmentaja saa käyttää asiakkaan valmentajalle toimittamia toimeksiantoon liittyviä palautteita ja/tai referenssejä tulevissa toimeksiannoissaan ja markkinointiaineistossaan, huomioiden tietojen luottamuksellisuuden.
- Kiistatilanteet tulee ensisijaisesti selvittää valmentajan ja asiakkaan neuvotteluilla.
- Asiakkaalla on oikeus purkaa valmennussopimus häntä koskevan poikkeuksellisen ja yllättävän tapahtuman, kuten vakavan sairauden tai vamman vuoksi. Asiakkaan tulee toimittaa lääkärintodistus tai muu virallinen todistus purkuperusteesta.
- Valmentajalla on oikeus purkaa sopimus, jos asiakas tarkoituksellisesti rikkoo sopimusta, käyttäytyy epäasiallisesti tai toistuvasti jättää noudattamatta valmentajan ohjeita.
- Valmentaja voi lähettää tuotteita ja palveluita koskevia tiedotteita ja suoramarkkinointipostia asiakkaalle. Asiakas voi kuitenkin milloin tahansa ilmoittaa suostumuksensa rajoittamisesta tai sen peruuttamisesta.
- Studio/valmentaja ei vastaa Studio WS:lle jätetyistä tavaroista.
PT-ryhmät
Ostamalla jonkun PT-ryhmän verkkokaupasta hyväksyt samalla seuraavat sopimusehdot:
Sopimusehdot
- Asiakas sitoutuu noudattamaan ennalta sovittuja tapaamisaikoja.
- Sopimus on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle
- Jos asiakas on sairastapauksen vuoksi estynyt osallistumaan johonkin tapaamiseen, tapaamiset hyvitetään maksimissaan viisi (5) kertaa saman kauden aikana ensisijaisesti toisessa PT-ryhmässä. Asiakas vastaa itse treenien peruutuksesta sekä korvaavan tunnin varauksesta. Mikäli asiakas ei pääse korvaamaan sairaspoissaoloaan toiseen PT-ryhmään, voi hän toissijaisesti korvata Facebookryhmän treenillä.
- Sopimus on sitova. Kaupalla on 14 päivän peruutusoikeus ostopäivästä. Käytetyt valmennuskerrat veloitetaan.
- Maksamatta jääneestä maksusta lähetetään asiakkaalle maksumuistutus. Muistutusmaksu on 5 euroa. Toistuvan muistutuksen jälkeen valmentaja siirtää laskun perintään perintätoimistolle, jolloin asiakas vastaa sekä muistutus- että perintäkuluista.
- Valmennuskerrat ovat voimassa ostetun valmennuksen pituuden ajan. Mikäli asiakas ei käytä palveluita sopimuskauden aikana, palvelut katsotaan vanhentuneiksi eikä niitä hyvitetä asiakkaalle.
- Yhteydenpito valmentajan kanssa tulee hoitaa intranetin kautta, mikäli muusta ei sovita.
- Valmentaja vastaa siitä, että aineistot ovat sopimuksen mukaiset ja suunnittelee, valmistelee ja ohjaa asiakasta sopimuksessa sovitun puitteissa.
- Valmentaja ei diagnosoi eikä hoida sairautta.
- Asiakkaan tulee antaa valmentajalle riittävät tiedot valmentamisen suorittamista varten ja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.
- Aikaansaadut tulokset riippuvat asiakkaan omasta toiminnasta, sen säännöllisyydestä, jatkuvuudesta ja johdonmukaisuudesta.
- Asiakas vastaa omasta toiminnastaan pienryhmässä sekä tekemistään treeneistä sen ulkopuolella.
- Aineiston, menetelmien ja koulutusmateriaalien tekijänoikeus kuuluu valmentajalle. Asiakkaalla ei ole oikeutta jakaa tai myydä valmentajan hänelle tuottamaa materiaalia eteenpäin.
- Valmentaja saa käyttää asiakkaan valmentajalle toimittamia toimeksiantoon liittyviä palautteita ja/ tai referenssejä tulevissa toimeksiannoissaan ja markkinointiaineistossaan, huomioiden tietojen luottamuksellisuuden.
- Kiistatilanteet tulee ensisijaisesti selvittää valmentajan ja asiakkaan neuvotteluilla.
- Asiakkaalla on oikeus purkaa valmennussopimus häntä koskevan poikkeuksellisen ja yllättävän tapahtuman, kuten vakavan sairauden tai vamman vuoksi. Asiakkaan tulee toimittaa lääkärintodistus tai muu virallinen todistus purkuperusteesta.
- Valmentajalla on oikeus purkaa sopimus, jos asiakas tarkoituksellisesti rikkoo sopimusta, käyttäytyy epäasiallisesti tai jättää toistuvasti noudattamatta valmentajan ohjeita.
- Valmentaja voi lähettää tuotteita ja palveluita koskevia tiedotteita ja suoramarkkinointipostia asiakkaalle. Asiakas voi kuitenkin milloin tahansa ilmoittaa suostumuksensa rajoittamisesta tai sen peruuttamisesta.
- Studio ei vastaa studiolle jätetyistä tavaroista.